Saaristolaisromantiikkaa
Kuvaus
Saaristolaisromantiikka on nyt koettavissa omatoimisena pyöräretkenä. Valmiiksi suunniteltuja on mm. Saariston Rengastie, Saariston Pieni Rengastie ja Kihdin Kierros, joista löytyy Saariston Rengastie – Saariston Rengastien ja Ahvenanmaan saariston lautat ja palvelut kattavasti tietoa ja sitä on järkevää käyttää reittien ulkopuolellakin. Saarten välillä kulkee losseja, lauttoja ja yhteysaluksia, niistä löytyy tietoa enemmän Saaristolautat.fi sivustolta. Etusivu - Bikeland sivusto on myös suureksi avuksi Suomessa tehtävissä pyöräretkissä. Metsähallituksen ylläpitämä Retkikartta - Metsähallitus antaa vastauksia moniin mieltä askarruttaviin asioihin. Ahvenanmaalta ja saaristosta löytyy paljon eritasoista majoitusta, mutta teltta yöpymisiin hurahtaneena kokoelmaan on merkitty vain telttapaikkoja sisältäviä leirintäalueita ja niistäkin ilmeisesti vain osa.
Ahvenanmaa on saavutettavissa myös laivalla ainakin Naantalista, Turusta ja Helsingistä. Ruotsin puolella toimii lähtöpaikkoina Tukholma ja Kapellskär. Eckeröstä on yhteysalus Ruotsin Grisslehamniin, joka tarjoaa mielenkiintoisen kansainvälisen ulottuvuuden pyörämatkailun kiertoreittiin. Grisslehamnista on matkaa Kapellskäriin noin 80 ja Tukholmaan 130 kilometriä. Leirintäalueiden lisäksi olen lisännyt Tukholman, Helsingin, Turun ja Naantalin satamat kokoelmaan.
Kapelskärin ja Grisslehamnin satamien välittömässä läheisyydessä on leirintäalueet. Ruotsin puolen reittejä ja paikkoja katsellessa kannattaa karttapohjaksi valita OpenTopoMap. Omatoiminen tiedonhankinta on suotavaa, niin ongelmatilanteissa on helpompi selvitä. Kannattaa miettiä toimintamalleja jo ennalta ongelmatilanteisiin. Ruotsin rannikolla on runsaasti yhteysaluksia ja pyörän saa ilmeisesti mukaan, jos sille on turvallisuus huomioiden tilaa. Aikatauluista ja matkustamisesta löytyy tietoa Waxholmsbolaget – båtresor i Stockholms skärgård sivustolta.
Kauppoja Ahvenanmaan saaristossa osuu harvakseltaan matkalle ja niitä kannattaa selvittää ennalta. Suosittelen myös varaamaan muutaman ateriakokonaisuuden ja hiukopalan varalle. Myös vettä kannattaa varata riittävästi pidemmille etapeille niin nesteytykseen kuin ruuanlaittoon. Kauppa on tietenkin aina käymisen ja kokemisen arvoinen käyntikohde. Reitille osuu myös monia ruokapaikkoja, joiden tuotteita ostamalla tuet paikallista osaamista ja palveluita.
Edellisiltä käyntikerroilta itselle on mieleen jääneet Kastelholman linna, Bomarsundin rauniot ja Maarianhaminan merenkulkumuseo, joissa kannattaa ainakin käydä ja varata riittävästi aikaa. Kökarin leirintäalue, Seilin saari ja Maarianhaminan kaupunki ovat aina tutustumisen arvoisia. Ahvenanmaan pannukakku, Taffel tehtaanmyymälän tuotteet, surströmming (hapansilakka) ja muut paikalliset herkut maistuu pyöräilyn lomassa.
Alueen reiteistä, lautoista, majoituksesta ja palveluista ym. on tietoa saatavilla ihan riittävästi. Lisätietoja saa kysymällä alueen matkailuinfoista Koe Ahvenanmaa – hotellit, aktiviteetit & tapahtumat | Visit Åland ja Koti - Visit Parainen joista löydät mm. yhteystietoja. Reitit ja leirintäalueet on kokoelmassa vain siksi, että ainakin itse pystyn hahmottaa paremmin välimatkat, korkeuserot ja yöpymispaikat paremmin. Itse teen siis matkasuunnitelmaa yhdessä muiden saatavilla olevien tietojen ja aiempien kokemusten perusteella.
Yhdistele reittejä mielesi mukaan ja rakenna oma seikkailusi. Turvallista matkaa...
Matkalla oleminen on aina tärkeämpää kuin perille pääseminen. Tämä koskee niin pyöräretkeilyä kuin elämää yleensä.

Sisältö
Maarianhamina- Eckerö
Maantie
35,1 km
184 m
Eckerö, Finström, Hammarland, Jomala, Mariehamn
Maarianhamina- Bomarsund
Maantie
34 km
271 m
Finström, Jomala, Lemland, Lumparland, Mariehamn, Saltvik, Sund, Vårdö
Eckerö- Bomarsund
Maantie
50,3 km
416 m
Eckerö, Finström, Hammarland, Jomala, Saltvik, Sund, Vårdö
Bomarsund- Hummelvik
Maantie
14 km
102 m
Sund, Vårdö
Långnäs- Maarianhamina
Maantie
29,8 km
192 m
Föglö, Jomala, Lemland, Lumparland, Mariehamn
Poistettu sisältö
Tämä reitti, paikka tai kokoelma on poistettu, eikä se siksi näy sinulle.
Åva- Torsholma
Maantie
22,5 km
162 m
Brändö
Kittuis- Mossala
Maantie
23,3 km
224 m
Pargas
Naantali- Hanka
Maantie
32 km
378 m
Naantali
Överö- Degerby
Maantie
17,2 km
109 m
Föglö, Vårdö
Naantali- Teersalo
Maantie
27,9 km
258 m
Masku, Naantali, Taivassalo
Hakkenpää- Vuosnainen
Maantie
32,4 km
279 m
Kustavi, Taivassalo
Mussalo camping
Taivassalo
Taukopaikka
Naantalin leirintäalue
Naantali
Taukopaikka
Gröna Udden Camping
Mariehamn
Taukopaikka
Puttes Camping
Sund
Taukopaikka
Kärringsund resort & confarence
Eckerö
Taukopaikka
Sandvig Gästhamn & Camping
Kökar
Taukopaikka
Brändö Stugby Camping
Brändö
Taukopaikka
Kittuis Camping
Pargas
Taukopaikka
Mossala camping
Pargas
Taukopaikka
Dalen- Kannvik
Maantie
9,07 km
65 m
Pargas
Björklund Båtslip
Pargas
Taukopaikka
Heponiemi- Kustavintie
Maantie
9,63 km
79 m
Kustavi
Lootholma Camping
Kustavi
Taukopaikka
Nauvo- Galtby
Maantie
24,2 km
157 m
Pargas
Gammelgård Camping
Pargas
Taukopaikka
Sandösund Resort & camping
Vårdö
Taukopaikka
Svinö Stugby
Lumparland
Taukopaikka
Gröna Udden
Mariehamn
Taukopaikka
Kumlinge
Maantie
11 km
52 m
Kumlinge
Svinö- Långnäsvägen
Maantie
2,45 km
18 m
Lumparland
Ledholm Camping
Kumlinge
Taukopaikka
Kumlinge Stugor
Kumlinge
Taukopaikka
CC Camping Föglö
Föglö
Taukopaikka
Saloranta Camping
Naantali
Taukopaikka
Livonsaari Camping
Naantali
Taukopaikka
Hällön leirintäalue
Geta
Taukopaikka
Ahvenanmaan pohjoisreitti
Maantie
51,9 km
359 m
Finström, Geta, Hammarland, Saltvik
Naawa Nature Camping
Pargas
Taukopaikka
Kökar, satamasta leirintäalueelle
Maantie
3,78 km
28 m
Kökar
Parainen- Nauvo
Maantie
33,3 km
275 m
Naantali, Pargas
Solliden Camping
Pargas
Taukopaikka
Mynälahden kiertoreitti
Maantie
38,7 km
214 m
Masku, Mynämäki, Naantali, Taivassalo, Vehmaa
Teersalo- Hanka
Maantie
46 km
527 m
Masku, Naantali, Pargas, Taivassalo
Naantali- Turku
Maantie
16,8 km
113 m
Naantali, Raisio, Turku
Parainen- Turku
Maantie
25,3 km
276 m
Kaarina, Pargas, Turku
Galtby- Korppoo
Maantie
3,21 km
19 m
Pargas
Ruissalon pistoreitti
Maantie
11,3 km
77 m
Naantali, Raisio, Turku
Ruissalo camping
Turku
Taukopaikka
Grisslehamn Camping
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Kapellskärs Camping
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Viking Line Terminaali
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Silja Line terminaali
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Silja Line terminaali
Helsinki
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Viking Line terminaali
Helsinki
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Turun satama
Turku
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Naantalin satama
Naantali
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Norrtälje camping
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Skeppsmyra Naturist Camping
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Östra Kyrksundetin kierto
Maantie
13,8 km
183 m
Saltvik, Sund
Järsön päiväretki
Maantie
9,78 km
61 m
Jomala, Lemland, Mariehamn
Lemlandin kiertoreitti
Maantie
14,9 km
80 m
Lemland
Saltviksfjärdenin kierto
Maantie
46,1 km
403 m
Finström, Saltvik, Sund
Grisslehamn- Östersjö
Maantie
42,7 km
10000 m
Suomi
Waxholms Camping
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Nygård Camping
Suomi
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Eckerö satama
Eckerö
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Kommentit