HalpaMatkat, kiertoreitit

Kuvaus

Lauhanvuoren kansallispuiston alueella ja lähiympäristössä kiertävistä reiteistä kaksi lyhempää ovat myös teknisesti helpompia ajettavia. Kaksi pidempää versiota sisältävät jonkin verran vaativampia osuuksia, kaatuneiden puiden runkoja ylitettäväksi ja reitille voi osua joitakin kosteampia kohtia. Kaikille neljälle reitille maastopyörä on ainoa oikea peliväline. Isojoen pyöräilyreitti ja Nummijärvi- Kangasjärvi, joista jälkimmäinena tunnetaan kansallispuistojen reittinä, ovat lisätty tähän kokoelmaan tarjoamaan helpompia vaihtoehtoja. Nummijärvi- Kangasjärvi eteläinen ja pohjoinen toimii yhdistettynä kiertoreittinä. Nämä reitit ovat kuntien aikoinaan viitoittamia "maastopyöräreittejä", mutta nykymittapuulla helppoja sellaisia. http://www.suupohja.fi/reitit/it_reitti5.html löytyy vanha reittiselostus. HalpaMatkojen reittien toiseksi parhaat maastot löytyy Laitasaaresta, jossa on kolme reittiä ja pisimpään on yritetty sisällyttää alueen kaikki parhaat reitit. Nummijärven leirintäalueelta lähtee Kauhanevan kansallispuiston kiertävä reitti. Loput ovat Kauhajoen keskustan tuntumasta lähteviä kierroksia, joista kaksi pisintä ovat teknisesti helppoja. Kokoelmaan on lisätty "paikat", jotka toimivat luonnollisina lähtö paikkoina ja joista löytyy kauempaa saapuneille parkkipaikkoja autolle. Näistä löytyy myös erilaista palvelu tarjontaa. Spitaalijärvellä parkkipaikka toimii sieltä lähtevän reitin alkupisteenä.

Sisältö

Lauhanvuoren yli ja ympäri

MTB
52 km
305 m
Isojoki, Kauhajoki
HalpaMatkojen kriteereillä mitaten, tämä on Lauhanvuoren paras maastopyöräilyreitti. Lauhansarven luontokeskukselta lähtevä reitti, johon on koetettu saada mahdollisimman suuri otanta eritasoisia v...

Lauhanvuori, vaikeimman kautta

MTB
62,8 km
304 m
Honkajoki, Isojoki, Kauhajoki
Tämä reitti kiertää kansallispuiston alueella ja sen ulkopuolella. Ei ohita puiston palveluvarustusta näköetäisyydeltä, mutta pienellä lisälenkeillä Kaivolammi ja Spitaalijärvi on käytettävissä. Mu...

Lauhanvuoren lenkki

MTB
28,6 km
156 m
Isojoki, Kauhajoki
Reitti kulkee kovapohjaisia polkuja ja kangasteitä. Pakollisina siirtyminä joutuu ajamaan jonkin verran eritasoisia kyläteitä, mutta mukavassa maalaismaisemassa. Lenkki kiertää esitellen Kansallisp...

Lauhanvuoren lenkki pro+

MTB
36,9 km
228 m
Isojoki, Kauhajoki
HalpaMatkojen suosikki Lauhanvuoren lyhemmistä kiertoreiteistä, Reitti kulkee lähes täysin kovapohjaisia polkuja ja kangasteitä. Pro+ lenkille on mahdutettu enemmän polkuja ja lisänä pitkospuu osuu...

Lauhanvuoren huiputus

MTB
38,5 km
235 m
Isojoki, Kauhajoki
Lauhanvuoren huiputus kulkee kansallispuiston alueella pääosin kovapintaisia kangasteitä pitkin. Hurstilampea kohden mentäessä maalaismaisemaa voi ihailla kylätietä myöden ajellessa, samoin kuin re...

Isojoen pyöräilyreitti

Cyclo / gravel
80 km
344 m
Honkajoki, Isojoki, Kristiinankaupunki, Merikarvia, Siikainen
Kiertoreitin alku- ja päätepiste on Lauhansarvesssa, on ajettavissa mtb-, cyclo- ja retkipyörällä. Tunnetaan alunperin Isojoen maastopyöräreittinä, mutta on nykyisellä mittapuulla mitattuna helppo ...

Nummijärvi- Kangasjärvi (pohjoinen)

Cyclo / gravel
51,5 km
297 m
Honkajoki, Isojoki, Karvia, Kauhajoki
Nummijärven ja Kangasjärven leirintäalueiden välillä kulkeva mtb/cyclo tai retkireitti. Tämä alunperin Kansallispuistojen maastopyöräreittinä tunnettu on aikoinaan ollut virallisesti merkitty maast...

Nummijärvi- Kangasjärvi (eteläinen)

Cyclo / gravel
53,4 km
214 m
Honkajoki, Isojoki, Karvia, Kauhajoki
Nummijärven ja Kangasjärven leirintäalueiden välillä kulkeva mtb/cyclo tai retkireitti. Tämä alunperin Kansallispuistojen maastopyöräreittinä tunnettu on aikoinaan ollut virallisesti merkitty maast...

Kauhanevan kierto

MTB
37,5 km
133 m
Karvia, Kauhajoki
Nummijärven leirintäalueelta lähtevä ja Kauhanevan kansallispuiston kiertävä reitti on kokonaisuudessaan helppo. Pääosin kovapintaisia kyläteitä ja kangasteitä kulkeva reitti on ajettavissa myös cy...

Laitasaari lyhyt

MTB
10,7 km
74 m
Kauhajoki, Kurikka
Laitasaaren lyhyempi lenkki, kulkee osittain samoja reittejä pitkän vaihtoehdon kanssa ja molemmatkin voi kiertää samalla käynnillä. Paljon kangasteitä ja polkuja, eväiden nauttimiseen laavu ja kot...

Laitasaari pitkä

MTB
15,9 km
128 m
Kauhajoki, Kurikka
Laitasaaren ulkoilualueen pisin reitti, josta merkinnät ovat ajan patinoimat. Reitti lähes kokonaisuudessaan kangas- ja metsäteitä, paljon polkuja. Kauhajoen parhaat maastopyöräily maastot jäävät t...

Laitasaari, polkijan unelma

MTB
24,4 km
186 m
Kauhajoki, Kurikka
Melko kattavasti koottuna yhteen reittiin alueen parhaat polut ja kangastiet, mukaan mahtuu ulkoilureittiäkin. Ikävä kyllä muutama pätkä parempaakin metsätietä. Reitistä on helppo lyhentää kierrost...

Tokerotien tonkaisu

MTB
39,6 km
237 m
Kauhajoki
Reitillä pohjana asfaltista polkuun ja kaikkea siltä väliltä. Pitkoksista lähes ajamattomaan rajalinjaan. Jälki muodostuu kolmesta toisiaan sivuavasta rengasreitistä, joten matka lyhenee, kun jonki...

Kuraa rapakaaressa

MTB
18,7 km
124 m
Kauhajoki
Kierros alkaa Sotkan huipulta, kulkien kattavan otoksen alueen monentasoisia polkuja ja metsäteitä. Tämä on kuin "Tokerotien tonkaisun" tekninen pikku veli, siirtymät on karsittu minimiin ja maasto...

Sotkan kuntorata

MTB
8,26 km
135 m
Kauhajoki
Sotkan ulkoilulualueella opasteilla merkitty ulkoilureitti on kokonaisuudessaaan noin 8.5km pitkä, sisältäen valaistua osuutta 6.5km ja on selvästi maastosta erottuva. Hiihtostadionilla ja sitä läh...

Popi kissan polkulenkki

MTB
10,1 km
51 m
Kauhajoki
Lähtö Virkun parkkipaikalta, reitti kulkee taajaman tuntumassa ja sen lähimetsissä. Paljon polkuja, ulkoilureittejä, pyöräteitä ja pakollisia siirtymiä. Muutamissa ojan ylityksissä joutuu jalkautua...

Mörököllinlakson kierto

MTB
48,1 km
260 m
Kauhajoki
Reitti kulkee suurimmaksi osaksi kyläteitä ja eritasoisia metsäteitä. Jonkin verran on kivikkoista ja juurakkoista osuutta, muutamien polkujen lisäksi. Luonnehtisin helpohkoksi maastopyöräreitiksi,...

Neljän kylän kierros

MTB
56,3 km
297 m
Kauhajoki
Ympyräreitin pituus on 58km. Lähtöpaikkana toimii Sotkankallion huipulla oleva parkkipaikka. Ajettavaa pintaa on vaihtelevasti asfaltista polkuun, mutta pääosin sorapintaista kylätietä ja vaihtelev...

Aittoomäen polkulenkki

MTB
15,6 km
77 m
Kauhajoki
Reitin alkupäässä on paikoittain hyvinkin teknistä polkua, monella kohtaa täytyy jalkautua. Puolivälillä mukavaa metsätietä ja lopuksi helppoa kyläteitä.

Kangasjärven ympäri

MTB
8,56 km
53 m
Isojoki
Reitti lähtee Kangasjärven leirintäalueelta ja kiertää Kangasjärven. Matkalle osuu pääasiassa mökkitietä, helppoa kangastietä ja pienesti polkua.

Lauhansarven iltalenkki

MTB
9,33 km
60 m
Isojoki
Runsaasti polkua n.6km ja kangastietä sisältävä reitti, jolle osuu pätkä maalaisromantiikkaa tihkuvaa kylätietä. Matkalle osuu kaksi Lauhanvuoren kansallispuiston käyntikohteista, Kivijata ja Aumak...

Lauhanvuoren ympäri ja huipun yli

MTB
12,4 km
101 m
Isojoki, Kauhajoki
Reitin lähtöpaikka on Spitaalijärven parkkipaikka. Matkalla kuljetaan Spitaalijärven keittokatoksen kautta Lauhanvuoren huipulle ja edelleen Lauhan kämpän kautta mukavia polkuja myöden takaisin. Ka...

Hyypän kävelyreitti

MTB
16,3 km
224 m
Kauhajoki
Hyypän kävelyreitistä on julkaistu runsaasti materiaalia ja sen kiertäminen onnistuu mainiosti myös maastopyörällä. Lisätietoa reitistä löytyy esim. https://www.kauhajoki.fi/images/kulttuuri/Hyyppa...

Tour De Kauhajoki

MTB
56,2 km
334 m
Kauhajoki
Reitillä ajettavaa pintaa polusta asfalttiin, vain pitkokset puuttuu. Paljon kulttuurimaisemassa kiertävää kylätietä, eritasoisia metsäteitä ja lyhyet pätkät kuntorataa. Joitakin tunkattavia ojanyl...

Kauhajoki Hiukkajärven kierros

MTB
22,1 km
89 m
Kauhajoki
Lähtö- ja paluupisteenä rengaslenkillä toimii Hiukkajärven metsästysmajan piha. Reitti kulkee helppokulkuisia ja kovapohjaisia polkuja sekä metsäteitä. Noin 15 kilometrin taipaleen jälkeen on laavu...

Kauhajoki Hiukkajärven kierros

MTB
22,1 km
89 m
Kauhajoki
Lähtö- ja paluupisteenä rengaslenkillä toimii Hiukkajärven metsästysmajan piha. Reitti kulkee helppokulkuisia ja kovapohjaisia polkuja sekä metsäteitä. Noin 15 kilometrin taipaleen jälkeen on laavu...

Karijoki Paarmanninlenkki.gpx

MTB
9,03 km
99 m
Karijoki, Kristiinankaupunki
Pääosin hiekkatietä ja juurakkoa. Reitin pohjoisin osuus menee hetken matkaa maantietä, koska alkuperäisestä polusta ei ole juurikaan mitään jäljellä.

Karijoki kakkorin_huiputus.gpx

MTB
14,8 km
133 m
Karijoki
Lähtö/P-alue: sahakankaantie 40 Karijoki, tai Luovankyläntie 200 Karijoki. Reitti on helpohkoa hiihtoladunpohjaa, pururataa ja pari lyhyttä tiesiirtymää. Puolivälissä reittiä on poljettavissa oleva...

Geobike, Lauhanvuori

MTB
0 m
0 m
-
Lauhanvuoren kansallispuiston alueella virallinen maastoon merkitty maastopyöräilyreitti. Pienellä lisälenkillä nähdään Kaivolammi ja peura-aitaus. Aivan lähietäisyydellä on Spitaalijärven keittoka...

Geobike, Lauhansarvi

MTB
0 m
0 m
-
Lauhanvuoren kansallispuiston alueella virallinen maastoon merkitty maastopyöräilyreitti. Kulkee käyntikohteista Kivijadan ja Aumakiven kautta. Yhteensovitettavissa Geobike Lauhanvuori reitin kanss...

Kangasjärven leirintäalue

Isojoki
Yritys/kauppa
Kangasjärven leirintäalue tarjoaa mahdollisuuden nauttia pikku purtavaa, pulahtaa uimaan ja yöpymisen. Aukioloajat kausiluonteiset ja tarkistettavissa www.lauha.fi/

Virkku, uimahalli

Kauhajoki
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Keskeisen sijaintinsa ja laajan parkkipaikan ansiosta soveltuu hyvin lähtöpaikaksi päiväretkelle. Ajopäivän päätteeksi on aukioloaikojen puitteissa mahdollisuus peseytymiseen ja kahvilapalveluihin ...

Spitaalijärven keittokatos

Isojoki
Taukopaikka
Keittokatos sijaitsee Spitaalijärven rannalla, sen välittömästä läheisyydessä löytyy nuotiorinki ja hieman etäämmältä puucee. Ainakin HalpaMatkojen retkillä järven vettä on käytetty kahvin ja ruoan...

Sotka

Kauhajoki
Ryhmälenkin lähtöpaikka
Sotkan parkkipaikka tarjoaa luonnollisen lähtöpaikan myös suuremmille ryhmille ja tämä toimiikin useiden reittien lähtöpaikkana ja solmukohtana. Sotkan ulkoilualueella, parkkipaikan läheisyydessä o...

Laitasaari, hiihtomaja

Kauhajoki
Taukopaikka
Laitasaaren hiihtomaja toimii kuin luonnostaan lähtöpaikkana maastopyöräretkelle. Hyvän parkkipaikan lisäksi alueella on taukopaikaksi kota ja asiointiin puucee. Lasten leikkipaikka ja opastetaulu,...

Lauhansarvi

Isojoki
Yritys/kauppa
Lauhansarvi toimii Lauhanvuoren porttina ja luonnollisena lähtöpaikkana esim. päiväretkelle. Täältä löytyvät Lauhanvuoren kartat, infotaulut ja muuta alueeseen liittyvää tietoutta. Pyöräretkien lom...

Kommentit

Ei vielä yhtään kommenttia

Toiminnot